Uusi blogi. Jepu.

Taas yksi sunnuntai takana ja monta edessä. Tämäkin meni lauantaista toipumiseen, niin kuin kovin usein nykyään. Tällä kertaa takana railakas peli-ilta, lautapelit saivat huutia. Totta puhuen tänään olen yrittänyt selvitä vain väsymyksestä, en muista sivutuotteista, kuten vaikkapa alkoholista. Olin eilen matkassa yhden lasillisen periaatteella. Kuvamateriaali eilisillasta yrittää kyllä kovasti todistaa muuta; nukahdin jossain vaiheessa sohvalle ja kaverini  asettivat viereeni Viru valge-pullon ja ottivat kuvia. Kai se sitten oli hauskaa.

Veljeni rikkoi lasin tuossa tunti sitten ja yöllisestä imuroinnista huolimatta lattialla kimaltelee edelleen pienen pieniä siruja. Vainoharhaisesti tarkastelen kotitossujeni pohjia vähän väliä.

Entinen poikaystäväni ehdotti muutama tunti sitten, että josko hakisin kamani pois sieltä kämpästä. Hyvä idea kieltämättä, etenkin kun en ole siellä asunut enää kuukauteen. Loistava suorastaan. Pienen mutkan matkaan tuo kyllä se tosiasia, että sillä aikaa kun asuin toisaalla,  vanhempani tekivät huoneestani musiikkihuoneen (lue: huone, jonne sai kätevästi kaiken joutoroinan) eikä sinne näin ollen mahdu juuri mitään. Eli omille tavaroilleni ei tällä hetkellä ole paikkaa. Kellaria on turha ajatellakaan, siellä lojuu tolkuton määrä rojua viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Ja vaikka sinne mahtuisikin, vanhempani ovat hukanneet avaimen siihen koppiin jo aikapäiviä sitten. Eli se siitä. Tilanne painostaa kovasti harkitsemaan muuttoa omaan kämppään. Mikäs sen mukavampaa. Vielä kun olisi rahaa.

Tämä viikonloppu on ollut henkisesti melko raskas. Jostain syystä olen kärsinyt mielettömistä mielialavaihteluista. Olin eilen kovasti allapäin koko päivän ennen peli-iltaa. Kävin jakamassa tunnelmiani uuden poikaystävänikin luona ja voin tyytyväisenä todeta, että onnistuin hienosti tartuttamaan pahan mielen. Jopa niin hyvin, että oli kuulemma vielä tänäänkin kurjissa fiiliksissä. Hieno homma. Sen sijaan peli-illan alettua, noin 20.23, muuttui alakuloni hysteeriseksi hepuliksi. Sitä kesti siihen saakka, kunnes nukahdin sohvalle muiden riemuksi ja kuvattavaksi. En ole koskaan kikattanut yhtä paljon ja yhtä pitkäkestoisesti kuin eilen. Outoa kerrassaan. Olo kuin riivatulla, mitään kontrollia omiin mielialoihin.

Nyt nukkumaan.

Päässä soi Portisheadin It's a fire.