Uusi blogi. Jepu.
Taas yksi sunnuntai takana ja monta edessä. Tämäkin meni lauantaista
toipumiseen, niin kuin kovin usein nykyään. Tällä kertaa takana
railakas peli-ilta, lautapelit saivat huutia. Totta puhuen tänään olen
yrittänyt selvitä vain väsymyksestä, en muista sivutuotteista, kuten
vaikkapa alkoholista. Olin eilen matkassa yhden lasillisen
periaatteella. Kuvamateriaali eilisillasta yrittää kyllä kovasti
todistaa muuta; nukahdin jossain vaiheessa sohvalle ja kaverini
asettivat viereeni Viru valge-pullon ja ottivat kuvia. Kai se sitten
oli hauskaa.
Veljeni rikkoi lasin tuossa tunti sitten ja yöllisestä imuroinnista
huolimatta lattialla kimaltelee edelleen pienen pieniä siruja.
Vainoharhaisesti tarkastelen kotitossujeni pohjia vähän väliä.
Entinen poikaystäväni ehdotti muutama tunti sitten, että josko hakisin
kamani pois sieltä kämpästä. Hyvä idea kieltämättä, etenkin kun en ole
siellä asunut enää kuukauteen. Loistava suorastaan. Pienen mutkan
matkaan tuo kyllä se tosiasia, että sillä aikaa kun asuin
toisaalla, vanhempani tekivät huoneestani musiikkihuoneen (lue:
huone, jonne sai kätevästi kaiken joutoroinan) eikä sinne näin ollen
mahdu juuri mitään. Eli omille tavaroilleni ei tällä hetkellä ole
paikkaa. Kellaria on turha ajatellakaan, siellä lojuu tolkuton määrä
rojua viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Ja vaikka sinne
mahtuisikin, vanhempani ovat hukanneet avaimen siihen koppiin jo
aikapäiviä sitten. Eli se siitä. Tilanne painostaa kovasti harkitsemaan
muuttoa omaan kämppään. Mikäs sen mukavampaa. Vielä kun olisi rahaa.
Tämä viikonloppu on ollut henkisesti melko raskas. Jostain syystä olen
kärsinyt mielettömistä mielialavaihteluista. Olin eilen kovasti
allapäin koko päivän ennen peli-iltaa. Kävin jakamassa tunnelmiani
uuden poikaystävänikin luona ja voin tyytyväisenä todeta, että
onnistuin hienosti tartuttamaan pahan mielen. Jopa niin hyvin, että oli
kuulemma vielä tänäänkin kurjissa fiiliksissä. Hieno homma. Sen sijaan
peli-illan alettua, noin 20.23, muuttui alakuloni hysteeriseksi
hepuliksi. Sitä kesti siihen saakka, kunnes nukahdin sohvalle muiden
riemuksi ja kuvattavaksi. En ole koskaan kikattanut yhtä paljon ja yhtä
pitkäkestoisesti kuin eilen. Outoa kerrassaan. Olo kuin riivatulla,
mitään kontrollia omiin mielialoihin.
Nyt nukkumaan.
Päässä soi Portisheadin It's a fire.
maanantai, 3. lokakuu 2005